torstai 7. lokakuuta 2021

Terkut rakenneultrasta

Tänään oli vihdoin kauan odotettu rakenneultra. Tätä päivää on odotettu niin paljon, että välillä tuntui ettei aika kulu millään. Rakenneultra pelotti mua ihan todella paljon ja olin jotenkin varma, että saadaan siellä huonoja uutisia. Kaikki on mennyt niin hyvin tähän asti, niin miksi meidän hyvä onni jatkuisi? 

Onneksi meillä oli jo aika heti aamusta. Yö oli tosi levoton ja näin unta mm. että myöhästyttiin ultrasta ja seuraava aika meni tosi pitkälle. 

Kaikki oli kuitenkin juuri niinkuin pitääkin. Kätilön sanoin "täydellinen paketti". ❤ 

Oli todella piinaavaa edetä kehon osa kerrallaan, etenkin jos kätilö oli pidemmän hetken hiljaa. Varsinkin sydämen kohdalla pysähdyttiin tosi pitkäksi aikaa ja kätilö oli vain hiljaa. Kunnes hän sanoi, että täällä on kaikki hyvin ja hän yrittää vain hienosäädöllä katsoa, että kaikki on varmasti kunnossa. 

Vauva liikkui hyvin aktiivisesti ja heilutteli meille käsiään. 



Saatiin myös melko varma lupaus sukupuolesta ja näillä näkymin meille on tulossa pieni tyttö 💕 Mulla oli ihan tyttöolo ja intuitio piti paikkansa.

Eilen vaihtui viikko 21 eli saavutettiin samalla myös raskauden puoliväli. Puolivälin kunniaksi tunsin vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa kättä vasten, kun toivotin hänelle joka aamuiseen tapaan hyvät huomenet. Tuo hetki oli aika liikuttava. 

En voi muuta sanoa kuin että olen vain ihan tositositosi onnellinen ja kiitollinen tällä hetkellä. ❤

tiistai 21. syyskuuta 2021

Kohti puoltaväliä

Heippa taas! Taas on monta kertaa ollut mielessä tulla tänne kirjoittelemaan, mutta jostain syystä se on jäänyt. Nyt ajattelin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tulla tänne päivittelemään kuulumisia. Oli ihana huomata, että yksi olikin jo kysellyt kuulumisten perään ❤ Mulla on muuten suuria ongelmia kommentteihin vastaamisen kanssa ja jostain syystä se ei onnistu. En siis tahallani jätä vastaamatta! 

Mutta niitä kuulumisia. Raskaana ollaan edelleen - mikä tuntuu hyvin uskomattomalta vieläkin. Monesti yhtäkkiä havahdun, että meidän unelma on oikeasti toteutumassa. Jos vaan kaikki menee loppuun asti hyvin. Pelko ja huoli eivät vieläkään ole täysin poissa, vaikka eivät olekaan niin suuria ja kokoajan läsnä. 

Huomenna vaihtuu raskausviikko 19 ja parin viikon päästä olemme puolivälissä raskautta. 

Kävimme elokuussa nt-ultrassa ja jännitimme miehen kanssa tuota ihan älyttömästi. Molemmat oltiin varauduttu huonoihin uutisiin. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja niinkuin pitääkin, riskiluvut olivat myös normaalit. Nt-ultran jälkeen uskalsin vähän jo huokaista ja suurin pelko väistyi. Uskallettiin kertoa raskaudesta avoimemmin ja kerroin esim. töissä esimiehelleni sekä muutamalle työkaverilleni.

Nyt kaikki lähimmät sukulaiset ja ystävät tietävät raskaudesta. Ja onhan se ollut ihan mielettömän liikuttavaa nähdä ihmisten reaktiot ja miten aidosti onnellisia meidän puolestamme ollaankaan. On ollut myös ihana päästä juttelemaan raskaudesta! 

Tulevat isovanhemmat ovat uudesta perheenjäsenestä hyvin innoissaan ja onnessaan. Ja olen niin onnellinen, että vihdoin saan myös tarjota heille tämän onnen. 

Mun oireet on edelleen olleet hyvin lievät ja oon kyllä päässyt hyvin helpolla tähän asti. Välillä unohdan olevani raskaana, sillä olo on niin normaali. Väsymys on ajoittain aikamoista, mutta en tiedä johtuuko sekään aina raskaudesta. 

Mun kaikki arvot on myös olleet hyvät kokoajan, paitsi viime viikolla neuvolalääkärin käynnillä mun virtsasta löytyi sokeria. Eli joudun aiemmin sokerirasitukseen, joka on mulla ensi viikolla. En stressaa asiaa enkä pelkää koetta. Tietenkin toivon ettei mulla todeta raskausdiabetesta, mutta sitten sen kanssa on vain elettävä mikäli näin käy.

Vatsa on tullut hieman jo esiin. Mulla on aikamoinen turvotus jatkuvasti enkä aina tiedä mikä on vauvavatsaa ja mikä turvotusta 😅 Liikkeitä en vielä tunne ja tiedostan, että siinäkin voi mennä vielä aikaa. 

Tässä kuva kolme viikkoa sitten (jolloin myös turvotti 😁). 

Niinkuin jo aiemmin sanoin, niin pahin pelko menetyksestä on jo väistynyt. Mutta kyllä se edelleen nostaa säännöllisesti päätään. Ja näihin hetkiin on ollut suurena pelastuksena doppler, jonka hankin joskus elokuussa. Mietin pitkään dopplerin hankkimista ja sitä, aiheuttaako se mulle vain lisähuolta, mutta toistaiseksi oon ollut vain tyytyväinen dopplerin ostoon. Oon käyttänyt sitä vain silloin, kun huoli oikeasti on suuri. Ja esimerkiksi ennen nt-ultraa kuuntelin sykkeet, jotta mun ei tarvinnut kaiken muun lisäksi jännittää vielä sitä, että sykkiikö vauvalla edes sydän.

Nyt viimeisen muutaman viikon aikana huoli ja pelko on taas ollut enemmän läsnä. Viimeisimmästä ultrasta on jo pitkä aika ja rakenneultraan on vielä reilu pari viikkoa. Aika ei ole ikinä mennyt näin hitaasti kuin mitä Nt-ultran ja rakenneultran välillä! Rakenneultra jännittää mua ihan kamalasti eikä tilannetta helpota se, että ajauduin vahingossa lukemaan keskustelua, jossa ihmiset kertoivat miten olivat saaneet todella huonoja ja lopullisia uutisia. Oon alkanut varautumaan siihen, että näin käy myös meille. 

Mun on vaan jotenkin niin vaikea uskoa, että meillä vihdoin menisi asiat hyvin. Elän niin päivä kerrallaan tämän raskauden kanssa ja olen joka päivästä kiitollinen. Edelleen tarkistan vessapaperin joka vessareissun jälkeen ja jokainen puhdas paperi tuntuu erävoitolta. Toivon, että tämäkin asia helpottaisi mikäli rakenneultrasta selvitään hyvien uutisten kera. 

Mutta tosiaan, olen joka päivä kiitollinen siitä, että ollaan päästy jo näinkin pitkälle ja välillä tän tiedostaminen saa mulle kyyneleet silmiin. Rakastan niin kovin paljon tätä pientä ihmettä jo nyt, että hänen menettämisen olisi jotain ihan maailman kamalinta. 

Mutta tällaista tällä kertaa. Voisi tosiaan yrittää tulla tänne useammin kirjoittelemaan, niin ei tarvitsisi tehdä tällaista kilometrin mittaista päivitystä. 

Voisin tulla seuraavan kerran kertomaan miten rakenneultrassa kävi. Ja tuolloin toivottavasti saadaan kuulla onko meille tulossa tyttö vai poika. Leikkimielisten testien mukaan meille olisi tulossa tyttö, mutta saa nähdä 😊 

Ja hei saa kysyä mikäli on jotain kysyttävää! Kommentteihin en toistaiseksi pysty vastaamaan, mutta vastailen kyllä sitten muuten! 

❤ M 

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Kuulumisia

Moikka ja terkut kesälomalta! Viime postauksesta on vierähtänyt aikaa, joten ajattelin tulla päivittelemään kuulumisia. 😊 

Käytiin reilu pari viikkoa sitten varhaisultrassa. Käynti jännitti mua ihan älyttömästi ja taisin pari kyyneltäkin vierittää autossa ennen tapaamista. Ultrassa kuitenkin näkyi 1,3 cm tyyppi, joka muistutti katkarapua. Ja nähtiin myös se tärkein eli pieni mutta vahva syke. ❤ Itkuhan siinä tuli. Yhtäkkiä huoneessa alkoi myös kuulumaan sydämen lyönnit ja siitäkö ne kyynelkanavat vasta aukesikin. En pysty sanoinkuvailemaan miten onnellinen ja kiitollinen olin, olinhan haaveillut tuosta tilanteesta vuosia. 

Meillä oli myös jo ensimmäinen neuvolakäynti ennen varhaisultraa ja tuntuihan se vähän hassulta puhua raskauteen liittyvistä asioista, kun ei ollut vielä tietoa onko siellä vatsassa edes ketään vai onko kyseessä esimerkiksi tuulimuna. 

Olen selvinnyt hyvin lievillä oireilla. Aamuisin on ollut etovaa ja hyvin krapulaa muistuttavaa oloa, johon auttaa se että syön heti herätessä jotain. Etova olo iskee myös heti mikäli ruokailuväli venyy liian pitkäksi. Oksentanut en kuitenkaan ole. Ajoittain on myös ollut väsymystä. Tissit ovat myös olleet hieman arat, mutta siinäpä ne oireet. Mikään rasvainen ja tuhti ruoka ei maistu, välillä myös pelkkä lämmin ruoka tökkii. Alavatsa kipuilee, mutta johtuu kohdun kasvusta. 

Pelkkää onnea ja iloa tämä odotus ei ole kuitenkaan ollut vaan huoli ja menettämisen pelko on ollut hyvin vahvasti läsnä. Varhaisultrasta meni pari päivää, kun aloin taas pelkäämään ettei kaikki olekaan hyvin. Ja mun kohdalla ei puhuta mistään pienestä pelosta ja huolesta, jotka varmasti kaikki odottavat vanhemmat kohtaavat. Nään toistuvasti unia keskenmenosta enkä pysty iloitsemaan raskaudesta, koska olen ollut niin varma että se tulee menemään kesken. Mua harmittaa ettei tähän asiaan tartuttu neuvolassa, vaikka olin jo esitietolomakkeeseen laittanut toiveen, että pääsisin puhumaan asiasta ja nostin sen vielä käynnilläkin pari kertaa esille.

Huolta ei yhtään vähentynyt se, että tämän viikon alussa mun kaikki oireet hävisi ihan yhtäkkiä. Olin aivan satavarma, että raskaus on mennyt kesken, vaikka tiedostan että oireet saattavat tässä kohti jo helpottaa eikä oireiden jatkuminenkaan olisi tae siitä, että raskaus jatkuu normaalisti. 

Onneksi olin varannut varhaisultran jälkeen yhden ylimääräisen ultran juuri tällaista tilannetta varten. Se ultra oli eilen ja sitä ennen jännitti taas aivan kamalasti! Olin aivan varma ettei vatsassa ole enää mitään elävää. 

Onneksi olin kuitenkin väärässä, sillä ultrassa näkyi 2,9 cm eläväinen kaveri, jonka sydän sykki hirmuisesti. ❤ Nyt hän näytti jo ihan ihmiseltä katkaravun sijaan. 


Tällä hetkellä olo on rauhallinen. Noin kolmen viikon päästä onkin luvassa jo nt-ultra ja eiköhän sitä ennen tutut pelot taas nosta päätään. 

Tällä hetkellä meneillään rv 10+0 ja raskaudesta on takana jo 25%. Kohta myös ensimmäinen kolmannes on ohi ja kätilö muistutti eilen, että keskenmenon riski on tässä kohti enää alle prosentin luokkaa. En silti pidä tätä raskautta itsestäänselvyytenä vaan tiedostan, että mitä vaan voi tapahtua milloin vain. 

Mutta tällä hetkellä kaikki on hyvin ja olemme mieheni kanssa maailman onnellisimpia. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen me olemme vihdoin tässä ❤


keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Mikäli kaikki menee hyvin, niin meitä on helmikuussa kolme

Noniin täällä taas kuulumisia kertomassa. Testejä on tullut tehtyä viime postauksen jälkeen MONTA ja aina niissä on vain näkynyt entistä vahvempi viiva. Tämän viikon tiistaina tein digitestin, johon pamahti tuo maaginen "raskaana 3+". Kyllähän nuo testit ovat tuoneet paljonkin toivoa tämän epätietoisuuden keskelle. 

Vuotoa on nimittäin ollut lähes päivittäin. Edelleen puhutaan hyvin vähäisestä vuodosta, mutta se on kuitenkin säikäyttänyt joka kerta. Viimeksi eilen tuli mukana myös vähän verta, jonka jälkeen itkin miehelle ettei tästä mitään tule. Lisäksi vatsan erilaiset tuntemukset säikäyttävät myös.

Olin varannut tälle aamulle ultran tarkoituksena tarkistaa missä raskaus sijaitsee. Aamulla jännitti aivan sairaasti ja myös itketti. 

Pääsin vastaanotolle, jossa minut vastaanotti aivan ihana naislääkäri. Hän kyseli ensin hieman taustoista, jonka jälkeen siirryttiin ultraamaan. 

Melkein heti lääkäri käänsi monitorin minua kohti ja sanoi, että raskaus on juuri siellä missä pitääkin. Aloin samantien itkemään, sillä olin vain niin äärettömän helpottunut. Sykettä ei vielä näkynyt, koska kävin niin varhaisessa vaiheessa (vaikka lääkäri sanoi että ihan kuin jotain pientä näkyisi kun oikein tarkkaan katsoo). Myöskään tuulimunan mahdollisuutta ei voida vielä poissulkea. Ovulaatio on todennäköisesti tapahtunut oletettua myöhemmin.


Mutta ultrassa näkyi sikiöpussi ja raskauspussi sekä 3,2mm valopallo. ❤ 

Lääkäri suositteli uutta ultraa 1-1,5 viikon päästä ja aion todellakin mennä.

Olo on hyvin epätodellinen, mutta hyvin hyvin onnellinen. Eihän tätä koko asiaa edes vielä sisäistä ja kaikkea voi vielä tapahtua. Mutta yritän nyt rauhoittaa mieleni ja nauttia tästä hetkestä. ❤

Olisiko nyt vihdoin ja viimein meidän vuoro? 

maanantai 21. kesäkuuta 2021

 


Niinkuin huomaatte, testejä on tullut tehtyä. Tajusin vasta apteekkireissun jälkeen, että olisi tietenkin ollut fiksua testata kokoajan samalla testillä. Testeissä kun on eroja. 

Ylin testi tehty viime viikon tiistaina, seuraava torstaina. Kolmas testi on tehty perjantaina aamuvirtsasta ja neljännen testin tein eilen iltapäivästä. Alin on tehty tänä aamuna. 

Kyllähän nuo selkeät viivat tuovat helpotusta, mutta päällimmäisinä tunteina on silti ollut huoli ja pelko. Eilen vessassa käydessä tuli pyyhkiessä pieni määrä verta, joka säikäytti todella. Jokainen vessareissu on suuri jännitysnäytelmä ja piinapäivät ovat saaneet ihan uuden merkityksen.

Soitin torstaina terveysasemalle ja pyysin lähetettä verikokeeseen hcg:n mittaukseen. Sain puhelussa todella tylyä kohtelua ja nyt vain odotellaan, tekeekö lääkäri lähetteen vai ei. Mulle sanottiin, että kun on yksi kohdunulkoinen raskaus taustalla niin seuraavaa raskautta seurataan tarkemmin. Ja silti jouduin kunnolla taistelemaan yhdestä verikokeesta enkä edes tiedä saanko lähetettä. Pieni juttu heille, mutta suuri juttu mulle. Ultraan on turha mennä vielä tarkistamaan tilannetta. 

Mitään kummosempia oireita ei mulla ole. Tissit kipeytyivät viikonlopun aikana. Välillä musta kuitenkin arkuus lievenee ja tällöin huoli taas herää. Viime viikolla oli ajoittain etovaa oloa. Mahaa juilii välillä niin, että oon varma vuodon alkamisesta. 

Tulen todennäköisesti jatkamaan testailua aktiivisesti, kunnes saan jotain muuta konkreettista tietoa raskauden etenemisestä. 

Niin toivon, että nyt olisi meidän vuoro ❤ 

torstai 17. kesäkuuta 2021

Taas mennään

 Tein tiistaina raskaustestin, johon piirtyi hyvin haalea haamu. Tänään aamulla tein uuden testin ja viiva oli hieman vahvistunut. 



Tänään on dpo 13-14, en ole ihan varma ovulaation ajankohdasta. 

En osaa yhtään iloita tästä testituloksesta. Mulla ei ole juurikaan mitään oireita vaan päinvastoin tuntuu, että ne vähäisetkin ovat hävinneet. Rusehtavaa vähäistä vuotoa on tullut pari päivää, mutta sen määrä ei ole mitenkään selkeästi lisääntynyt. Ainoastaan huomaan, että mulla on ollut nyt lievää pahoinvointia parin päivän ajan. 

Pelko kemiallisesta sekä uudesta kohdunulkoisesta raskaudesta on todella iso tällä hetkellä. Tuo vuoto saa mut huolestumaan, koska sitä on ollut myös näissä molemmissa. 

Jätin juuri terveysasemalle soittopyynnön, jotta pääsisin mittaamaan hcg-arvon, sillä se antaa edes jotain viitteitä tilanteesta. Toivon, että he ottavat mun huolen tosissaan. 

Toivon maailman eniten, että kyytiläinen pysyisi matkassa mukana ja olisi vielä kiinnittynyt oikeaan paikkaan ❤❤


lauantai 8. toukokuuta 2021

Tyhjä syli

 Tyhjä syli 

Kysyvät usein tyhjästä sylistäni: 
Miksi minulla ei ole lapsia, 
olenko itsekäs,
tahdonko vain uran ja oman elämän? 

Voi, jos tietäisivät, ymmärtäisivät.
Ei lapsia vain tahdota ja oteta.
Ne ovat elämän lahja, lahjoista suurin 
ja arvokkain. 

Eikä se aina, läheskään aina, 
ole oma valinta, minun tahtoni. 
Että sylini on tyhjä. 

- Merja Kyllönen



Hyvää lapsettomien lauantaita ja voimia kaikille tähän viikonloppuun ❤

torstai 29. huhtikuuta 2021

Kohdunulkoinen raskaus - toivottavasti en joudu kokemaan sitä enää ikinä

 Moikka

Aikamoinen huhtikuu takana. Ajattelin tulla nyt kertomaan koko stoorin liittyen mun kohdunulkoiseen raskauteen. 

Nopea kertaus alkuun, vaikka viime postauksessa nää jo lukeekin. Eli mulla oli ollut niukkaa ruskeaa vuotoa viikon verran ennenkuin menkat alkoivat. Mulla oli tulossa illanistujaiset ja tein varmuuden vuoksi perjantaina raskaustestin, joka näytti negatiivista. Tai oikein väkisin tihrustamalla olin näkevinäni siinä jotain, mutta lopulta tulin siihen tulokseen ettei siinä mitään näy. Sunnuntaina menkat alkoivatkin ja kestivät sen 6 päivää mitä normaalistikin. Jälkikäteen ajateltuna ne oli ehkä hiukan normaalia niukemmat. Menkat loppuivat, mutta ruskea vuoto jatkui. 

Mulla oli alkanut myös kauan odotettu kevätloma, joten päätin varata maanantaina yksityiseltä lääkärin ettei koko loma mene murehtiessa. Olin googletellut kaikenmaailman diagnoosit itselleni, luin myös kohdunulkoisesta raskaudesta, mutta en pitänyt sitä mahdollisena. No päätin kuitenkin ihan huvikseni tehdä ovulaatiotestin, joka näytti vahvaa positiivista. Mietin vain, että nyt on kroppa sekaisin mikäli ovis on jo näin kierron alussa. No en saanut mielenrauhaa, joten kävin myös ottamassa raskaustestin ja kuinka ollakaan siihen tuli kaksi viivaa. Tässä kohti olin jo varma kohdunulkoisesta, vaikka valehtelisin jos väittäisin etten myös pienesti toivonut, että mitä jos siellä olisikin joku pieni ihme matkassa. 

Menin seuraavana päivänä lääkäriin, jossa minut ultrattiin. Ei merkkejä raskaudesta eikä myöskään kohdunulkoisesta. Hcg oli jotain päälle 300. Kävin kahden päivän päästä uudelleen mittaamassa arvon ja se oli noussut 467. Olimme varanneet mökin pääsiäiseksi mieheni kanssa ja saimme luvan lähteä sinne, koska vointini oli muuten hyvä. 

Näihin  aikoihin aloin myös kokea raskausoireita; tissit olivat älyttömän kipeät ja tuntui siltä, että ne repeää hetkellä minä hyvänsä, mulla oli pahoinvointia ja närästystä ja alavatsa oli todella turvonnut jatkuvasti. Myös verinen vuoto alkoi. 

Mökkiloma meni asiaa sisäistäessä ja siellä oikeastaan tajusin tän koko homman vasta. Välillä sain ajatukset muualle, mutta välillä kaikki vaan itketti. Myös jokainen pieni kouraisu sai pelkäämään, että kovat kivut alkavat. Olimme katsoneet varmuuden vuoksi lähimmän sairaalan mikäli lähtö sinne tulisi. 

Mökkiloman jälkeen jatkoin matkaa mun vanhempien luokse, mies tuli myös sinne pariksi päiväksi. Ihan jo siksi, että pääsiäisen jälkeisenä tiistaina sain käytyä läheisessä kaupungissa verikokeissa. En sanonut vanhemmilleni koko tapahtuneesta mitään. En halunnut huolestuttaa heitä ja halusin saada muuta ajateltavaa eikä siitä olisi tullut mitään mikäli vanhempani olisivat tienneet. 

Hcg oli jälleen noussut 658 ja sain lähetteen Naistenklinikalle ja aika sinne olisi seuraavan viikon keskiviikkona. 

Päivät vanhempieni luona sujuivat hyvin, mutta illalla kun vetäydyin omiin oloihin niin itku tuli joka ilta enkä saanut nukuttua juuri ollenkaan. Niinpä perjantaina soitin työterveyteen aikomuksenani pyytää sairaslomaa. Aloin itkemään samantien puhelimessa kun kerroin mitä mulle on tapahtunut. Sain ajan lääkärille maanantaiksi. Tämän jälkeen laitoin sähköpostin mun esimiehelle, jolle kerroin rehellisesti mun tilanteesta ja että tässä kohti joudun varmaan jäämään sairaslomalle. Sain häneltä niin ihanan vastauksen, että taas itketti.

Maanantaina menin lääkäriin. Aamulla olin niin heikossa kunnossa, että mieheni joutui viemään minut lääkäriin. Odotusaulassa pidättelin itkua ja voitte kuvitella, että itku tuli samantien kun pääsin lääkärin tuoliin. Lääkäri määräsi minulle kaksi viikkoa sairaslomaa ja laittoi lähetteen työpsykologille mikäli kokisin sille tarvetta. Lääkärin jälkeen soitin esimiehelle sairaslomasta ja itkemiseksihän sekin meni. 

Tiistaina kävin jälleen labrassa ja hcg oli 536 eli se oli lähtenyt hieman laskuun. Keskiviikkona mulla olikin aika Naistenklinikalla, jossa minut vastaanotti maailman empaattisimmat lääkäri ja kätilö. Mulla tuli niin turvallinen olo heidän seurassa ja oli tunne ettei heillä ollut kiire minnekään. 

Minut ultrattiin ja nyt kohdunulkoinen näkyi oikeassa munanjohtimessa. Lääkäri halusi vielä toisen lääkärin tarkistamaan tilanteen ja voin kertoa sen olevan aika mielenkiintoinen tilanne maata jalat levällään kun ihmiset tulevat, tutkivat sun alapäätä ja lähtevät pois. Ei siinä voinu miettiä kuin että mitäköhän seuraavaksi. Lopulta kuulin kaiken näyttävän normaalilta paitsi että vasemmalla puolella on 3,5cm kysta, josta ei kuitenkaan tarvitse olla huolissaan. 

Koska minulla ei ole ollut kipuja, sovittiin lääkärin kanssa että hcg:tä seurataan viikottaisilla labroilla kunnes se on alle 5. Aikaa tähän saattaa mennä viikoista kuukausiin, joka kyllä kuulosti hyvin turhauttavalta. Vaikka tottakai helpotti, että tästä todennäköisesti selvitään vain seurannalla. 

Juteltiin myös jatkosta lääkärin kanssa, sillä olemme olleet ilman ehkäisyä yli vuoden. Kerroin etten ole oikein tiennyt olenko vielä oikeutettu hakeutumaan tutkimuksiin, sillä takana on nyt yksi kemiallinen ja yksi kohdunulkoinen raskaus. Lääkäri kuitenkin kannusti tähän ja kertoi, että lähetteen voi hakea oman terveysaseman kautta. Ilmeestäni varmaan näki turhautumisen, koska kaikki tietävät miten haastavaa on tällä hetkellä saada ei-kiireellistä aikaa. 

No sain puhelun yksityisestä numerosta seuraavana päivänä. Edellisen päivän lääkäri soitti ja kertoi, että olin jäänyt hänen mieleensä. Hän kertoi, että oli kuitenkin päättänyt tehdä meille lähetteen lapsettomuustutkimuksiin. Hän ei pystynyt lupaamaan, että meneekö se läpi, mutta aina voi yrittää. Olin lääkärille niin kiitollinen <3 Ja seuraavana päivänä sain tiedon, että lähete meni läpi ja ensimmäinen aika on elokuussa! Onhan siihen aikaa, mutta mua ilahduttaa jo tieto siitä, että aika on nyt varattu. 

Kävin seuraavana tiistaina jälleen labrassa ja PAM, hcg oli laskenut 63!! Eli ihan todella hyvin viikossa. Mulla olikin alkanut hyvin menkkamainen  vuoto ja kivut ja sanoinkin miehelle, että nyt taitaa kroppa puskea tavaraa ulos. 

Mieli alkoi pikkuhiljaa kohentua, mutta saatoin edelleen alkaa yhtäkkiä vain itkemään. En myöskään saanut vielä kunnolla nukuttua. Lisäksi olin fyysisesti aika heikossa kunnossa välillä, pienikin fyysinen ponnistelu sai aikaan pyörryttävän olon. Toisaalta olin tässä kohti vuotanut jo melkein kuusi viikkoa, että ihmekös tuo. Tästä syystä päätin olla vielä viime viikon perjantaina yhteydessä työterveyteen pyytääkseni vielä pari päivää sairaslomaa. Lääkäri kuitenkin määräsi minulle vielä viikon ja perusteli tämän sillä, että teen hyvin kuormittavaa työtä ja parempi hoitaa itsensä kerralla kuntoon kuin kaivaa vain pikkuhiljaa syvempää kuoppaa itselleen. 

Tästä ei ollut helppo soittaa esimiehelle, sillä olen maailman huonoin saikuttaja ja koen aina sairaslomasta niin huonoa omatuntoa. Varsinkin nyt kun taustalla oli ensin kahden viikon loma ja siihen päälle kolmen viikon sairasloma.

Tiistaina kävin jälleen labrassa. Tulos jännitti mua ihan älyttömästi ja nyt tuloksen tulemisessa kesti vielä poikkeuksellisen pitkään. Kunnes tulos tuli ja tadaa, se oli 4,9!! Alle 5 piti olla, jotta seuranta voidaan lopettaa, joten meni aika tiukille :D olo oli niin helpottunut!! Vihdoin saadaan jättää tämä paska taakse ja suunnata katseet tulevaan. 

Naistenklinikalta luvattiin soittaa, kun seuranta päättyy ja seuraavana päivänä odotin puhelua niin paljon. Sieltä tuli kuitenkin vain tekstari, jossa kerrottiin seurannan päättyneen. Harmitti ihan tosi paljon, koska olisin halunnut kysyä muutamaakin asiaa esim. milloin saamme jatkaa yritystä. 

Päätimme kuitenkin, että annetaan sekä kropan että mielen nyt levähtää ja jatketaan yritystä sitten, kun seuraavat menkat alkavat ja eka normaali kierto pääsee alkamaan. Toivon ettei tämä laittanut kovin pahasti kroppaa sekaisin. Aion myös mennä seuraavan kierron alussa yksityiselle aukiolotutkimukseen, sillä haluan selvittää johtuiko tämä kohdunulkoinen mahdollisesti siitä, että jos mulla onkin paikat tukossa. Toivon ettei näin ole, mutta haluan saada itselleni mielenrauhan. 

Tällä viikolla olen ensimmäistä kertaa pystynyt kunnolla levähtämään. Olen tehnyt asioita jotka tekee mulle hyvän mielen sekä aiheuttanut myös liikkumisen pitkän tauon jälkeen. En myöskään malta odottaa, että pääsen ensi viikolla töihin! Tällä viikolla saatiin myös kirjeet liittyen ensikäyntiin ja tarvittaviin labroihin. Miehen pitää käydä myös antamassa siemennestenäyte ja yllättävää kyllä, hän on suhtautunut asiaan hyvin myönteisesti, vaikka ajattelin asian olevan hänelle hyvin ahdistava. Pakko sanoa myös se, että miehestä on kuoriutunut tässä kriisin keskellä ihan uusi puoli ja hän on kyllä ollut niin hyvin mun tukena. Välillä meinaan unohtaa sen, että ovathan nämä menetyksiä hänellekin.

Mutta kyllä tämä aikamoinen juttu oli. Olen selvinnyt kyllä kaikenlaisesta, mutta tämä juttu vei mut kyllä todella syvälle. Mutta ehkä kaikki se koettu paska purkautui nyt kerralla. 

Toivoisin, että tästä kohdunulkoisesta raskaudesta puhuttaisiin enemmän. Mäkin olin siitä kuullut, mutta ei mulla ollut loppujen lopuksi siitä mitään hajua tai että millaisia riskejä siihen liittyy. Kohdunulkoinen raskaus on hyvin harvinainen (vain noin 1-2% raskauksista), mutta silti. Toivon, että tämä kokemus riitti eikä enää ikinä tarvitsisi joutua kokemaan tätä kauheutta. Mielummin otan sen negatiivisen testituloksen kuin tämän. 

Huh! Tulipa pitkä sepustus, ihana jos jaksoit lukea loppuun asti. Vastailen myös mielelläni kysymyksiin, jos jokin asia jäi mietityttämään. 

Huomenna vietetäänkin jo vappua, meillä se menee rauhallisesti kahdestaan kotona grillaillen. 

Ihanaa vappua sekä alkavaa toukokuuta kaikille! ❤ 

Loppuun vielä Alisa Martikaisen runo, joka osui ja upposi silloin kun tuntui kaikista pahimmalta.



lauantai 3. huhtikuuta 2021

Kohdunulkoinen raskaus

 Heippa taas ja mukavaa pääsiäistä! Ajattelin tulla pitkästä aikaa kertomaan kuulumisia, vaikka ne eivät jälkeen ole iloisimmasta päästä.

Olen ollut tämän viikon lomalla ja vielä olisi ensi viikko lomaa myös. Oon odottanut tätä lomaa kuin kuuta nousevaa, sillä viimeiset reilu puoli vuotta on ollut aika raskasta aikaa. 

Muutettiin viime heinäkuussa uuteen asuntoon pitkän etsinnän jälkeen. Pian muuton jälkeen meille kuitenkin paljastui, että asunnon kylpyhuoneessa on ollut ja on edelleen paha homeongelma. Vuokranantaja oli tästä tietoinen, mutta asiasta ei meille mainittu sanallakaan vaan saimme tietää asiasta muuta kautta. Siitä alkoi reilun puolen vuoden taistelu, jonka aikana saimme paljon vähättelyä, valehtelu ja todella epäasiallista kohtelua. Emme kuitenkaan antaneet periksi vaan lopulta saimme haluamamme tutkimukset ja tulokset olivat aika karut. Kylpyhuone oli yksi iso homepesäke. Olimme heti aloittaneet myös uuden asunnon etsinnän ja viimein sellainen löytyi loppuvuodesta. Saimme myös ihan ok korvaukset vuokranantajalta. Uusi asuntomme on myös ihan unelma, joten lopulta tämä päättyi hyvin. 

Vaihdoin myös elokuussa työpaikkaa, joka on toki ollut omalla tavalla kuormittavaa, vaikka olenkin viihtynyt hyvin. Tähän päälle vielä lokakuussa tapahtunut kemiallinen raskaus sekä edelleen jatkuva koronatilanne, niin voimat alkoivat olla aika loppu. 

Olin myös päättänyt, että loman jälkeen hakeudun yksityiselle tutkimuksiin. Tarkoituksena selvittää löytyykö sille joku syy miksi en raskaudu helposti. Ja siksi yksityiselle, koska haluan että minut ultrataan samantien. 

No kolme viikkoa sitten sunnuntaina alkoikin rusehtava vuoto. Se ei missään nimessä ollut runsasta vaan tuli vessareissujen yhteydessä, jos silloinkaan. Ajattelin, että tämä on taas vähän lyhyempi kierto, sillä minulla tiputtelee yleensä 2-3 päivää ennen menkkoja. No sama rusehtava vuoto jatkui viikon verran verran ja mietin, että mitäs ihmettä nyt. Tein vielä raskaustestin perjantaina, joka oli negatiivinen ja kunnon menkat alkoivatkin sitten sunnuntaina. 

Menkat tuli suht normaalisti, ehkä ne oli vähän normaalia niukemmat mitä normaalisti näin jälkikäteen ajateltuna. Olin kuitenkin innoissani uudesta kierrosta, sillä tärppipäivät osuisivat juuri niille päiville, kun olemme miehen kanssa kahdestaan mökillä. 

Menkat loppuivat, mutta samanlainen rusehtava vuoto jatkui ja aloin olla jo vähän huolissani, että mitä kehossa tapahtuu. Googlen avulla diagnosoin itselleni mm. myooman tms., joka lopulta johtaa kohdunpoistoon. Tosi järkevää. Mietin myös kohdunulkoisen raskauden mahdollisuutta, mutta en pitänyt sitä todennäköisenä.

Maanantaina eli ekana lomapäivänä mulle tuli olo, että teen ovulaatiotestin. En tiedä miksi, mutta tuli vaan. Siihen pärähti kaksi vahvaa viivaa ja olin että okei, onko mulla ovulaatio jo nyt vaikka meneillään on vasta kp 9. Lisäksi rusehtava vuoto mietitytti. Päätin käydä ostamassa raskaustestin. Mieskin ihmetteli miksi mä sellaisen haluan ostaa,  kun mulla oli menkatkin. Sanoin että ihan hyvin vuoksi vaan, jotta saadaan sekin vaihtoehto varmasti poissuljettua. 

Menin tekemään testin hyvin huoletta enkä todellakaan odottanut, että siihen mitään tulee. Kunnes...


Testiin tuli samantien kaksi viivaa ja taisin sanoa ääneen, että "mitä v*ttua". Menin testin kanssa miehen luokse ja aloin samantien itkemään. Koska tiesin jälleen ettei tämä ole normaali raskaus vaan tiesin kyseessä olevan kohdunulkoinen.

Loppuilta meni itkiessä ja päätin varata seuraavalle aamulle ajan yksityiseltä gynekologilta. Pieni toivo oli vielä siitä, että ultrassa näkyisi joku pieni tyyppi. 

Yöllä en nukkunut sekuntiakaan ja aamulla jännitti niin paljon, että meinasin oksentaa. Pääsin lääkärille, jossa pääsin heti ultrattavaksi. Kohdussa ei ollut mitään merkkejä raskaudesta, mutta ei myöskään kohdunulkoisesta. Lääkäri kuitenkin totesi kyseessä olevan todennäköisesti kohdunulkoinen. 

Minulta otettiin verikokeet ja hcg-arvo oli 311 eli aika matala. Tässä vaiheessa luovuin viimeistään toivosta normaalin raskauden suhteen. Onneksi arvo oli kuitenkin matala, sillä lääkäri kertoi etten voi lähteä loman viettoon mikäli arvo on kovin korkea. Kohdunulkoinen voi pahimmillaan olla nimittäin hengenvaarallinen.

Menin 48h päästä uusiin verikokeisiin ja hcg-arvo oli noussut 471. Tämän jo arvasin, sillä tissit olivat tulleet yön aikana hyvin hyvin kipeiksi. Lähdettiin kuitenkin mökille ja verikokeisiin menen jälleen tiistaina. 

Mitään kipuja ei ole onneksi ollut, lähinnä vatsassa välillä nipistelee ja tuntuu epämiellyttävälle. Kuitenkin takaraivossa on kuitenkin kokoajan, että mikäli kovat kivut alkavat niin sitten on lähdettävä heti sairaalaan. Tissit ovat kipeytyneet entisestään ja vatsan turvotuksen mukaan voisin olla viidennellä kuulla raskaana. Sillä pelkäänkin ettei arvo lähde itsestään laskuun vaan avuksi tarvitaan lääkettä ja verikokeissa ramppaaminen jatkuu. Vuoto on nyt muuttunut verisemmäksi, mutta se on normaalia kohdunulkoisessa eikä kerro arvon laskusta.

Henkisesti tämä onkin ollut sitten aikamoinen juttu taas. Välillä itkettää ja välillä koko tai lähinnä mun huono tuuri asioiden suhteen jo huvittaa. Tottakai tämmöisen piti tapahtua lomalla, jolloin oli tarkoitus nauttia ja levätä. Yöunet ovat olleet aika lyhyitä. Eikä tämä raskausoireiden olemassa olo helpota asiaa. Kiva "kärsiä" raskausoireista, vaikka oikeastaan en ole raskaana. Tai olen, mutta raskaus on väärässä paikassa ja tulee päättymään. 

Ajattelin kyllä hakea sairaslomaa vielä tämän loman päätteeksi, varsinkin jos arvo ei lähde laskuun. Mikä taas tuntuu munlaiselle tunnolliselle työntekijälle tiukkaa, mutta nyt on varmaan pakko pistää oma vointi etusijalle. 

Tämmöistä siis tänne. Jos jotain positiivista, niin ultrassa ei näkynyt mitään poikkeavuuksia. Lisäksi olen onnistunut puolen vuoden sisällä tulemaan kahdesti raskaaksi, vaikka ne ovatkin päättyneet surullisesti. Lisäksi vaaka näytti 5 kiloa vähemmän kuin ajattelin, kun lääkäri otti mun painon. Ja kevät tulee kovaa vauhtia. Meillä on miehen kanssa mennyt nyt myös tosi kivasti ja hän on ollut mulle todella suurena tukena nyt. 

Pakko yrittää ajatella positiivisesti, vaikka se välillä tuntuu aika vaikealta. 

Pitäkää peukkuja, että tämä olisi nopeasti ohi ja päästäisiin taas yrittämiseen ja normaaliin arkeen kiinni. :) 

<3 M