maanantai 25. elokuuta 2014

Kiitos!

Kiitos teille ihanille viimesimpään postaukseen tulleista kommenteista, ette tiedä kuinka paljon voimaa ne antavat! <3

Yritetään kaikkemme, että saadaan tilanne selvitettyä. Näinhän se on, että jokaiseen parisuhteeseen mahtuu huonoja vaiheita ja mekin ollaan niitä jo ennen tätä koettu. Ennen ne on kuitenkin tuntuneet samantien siltä, että tästä selvitään kyllä. Mutta nyt en ole enää niin varma. 

Tää tilanne on jatkunut nyt n. reilun kuukauden verran. Silloin miehestä paljastui aivan uusi puoli, jota en ole koskaan tämän 8,5 vuoden aikana nähnyt. Se säikäytti ja pisti miettimään. Siitä lähtien mua on jollain tapaa ahdistanut tämä koko tilanne ja oon joutunut todella miettimään, että mitä mä elämältäni haluan. Ahdistus on välillä pysynyt poissa ja oon jo unohtanut koko asian, mutta nyt loppuviikosta se iski taas ja kovaa. Takana on monta yhteistä vuotta ja papin edessä on sanottu tahdon, jotka tottakai painaa eikä niitä haluaisi heittää ns. hukkaan. Mutta kuinka paljon niiden voi antaa vaikuttaa?

Eilen puhuttiin miehen kanssa pitkään tästä ja lopputulos oli se, että nukuttiin eri osoitteissa viime yö. Se oli myös mun toive, sillä musta tuntuu että tarviin tällä hetkellä vaan etäisyyttä, jotta saan hetken miettiä asioita aivan rauhassa. 

Lähetettiin kyllä illalla hyvää yötä-viestit, jossa kerrottiin rakastavamme toisiamme ja vannottiin toisillemme, että kyllä me tästä selvitään. Siihen haluan totisesti uskoa. Mutta jos ei niin sitten se on niin tarkoitettukin. 

lauantai 23. elokuuta 2014

Kriisi

Mitä tehdä, kun elämä kääntyy yllättäen aivan nurinpäin eikä oikein tiedä mitä sitä enää haluaa? Mitä tehdä, kun kokoajan ahdistaa ja tuntuu, että elämä jonka piti olla täysin selvää, ei sitä enää olekaan? Mitä tehdä, kun toinen tuntuu yllättäen aivan vieraalta?

Kuinka paljon rakkauden vuoksi tarvitsee sietää? Kuinka paljon täytyy jaksaa yrittää, jotta kaikki muuttuisi vielä samanlaiseksi kuin ennen? 

Täällä ollaan eletty hetki pienoisen parisuhdekriisin keskellä. Tämän vuoksi vauvahaaveet jääköön ainakin siksi aikaa, kunnes asiat on saatu selvitettyä. Siihen asti kunnes me ollaan taas me. 

Tämä vain tiedoksi mikäli blogi hiljenee pidemmäksikin aikaa. 

<3

keskiviikko 13. elokuuta 2014

Kesä ohi ja paluu arkeen

Heippahei taas! Lomat on lusittu ja töihin on palattu viikko sitten maanantaina. Lomailua olisi voinut vielä jatkaa helposti, mutta oli kyllä ihan kiva palata taas töihin ja nähdä kaikki työkaverit. Loma meni kyllä aivan älyttömän nopeasti ja pakko sanoa, että tää kesä on ollut kyllä paras kesä ehdottomasti! 

Oltiin miehen kanssa Kroatiassa ja matka meni erittäin hyvin. Pyrittiin olemaan murehtimatta mistään koko loma ja aika hyvin siinä onnistuttiinkin. Eräänä iltana meille tuli puheeksi tämä lapsettomuus ja se veti kyllä pitkästä aikaa mielen täysin matalaksi. Itkin koko loppuillan eikä untakaan meinannut yöllä oikein tulla. 

Mieli on muutenkin ollut nyt hieman matalalla koko tämän yrityksen suhteen. Mies olisi valmis lähtemään vaikka samantien kohti lapsettomuushoitoja, mutta mä en tiedä olenko mä henkisesti siihen vielä valmis. Kaikki raskauteen ja vauvoihin liittyvä ottaa tällä hetkellä jo niin koville, että tarvitsen ehkä vielä hetken aikaa voimien keräämiseen. Sen takia mitkään raskaus- tai vauvablogit eivät tule tällä hetkellä kysymykseenkään.

Oltiin myös viime viikonloppuna häissä, joissa oli vieraana tällainen 3 viikon ikäinen ihana neiti. Mä en pystynyt edes katsomaan koko lasta, kun mun sydän meinasi särkyä. Asiaa ei tosiaan helpottanut se, että anoppi kehoitti kokoajan mua sekä miestä katsomaan vauvaa ja uteli, että eikö yhtään vauvakuumetta pukkaa ja eikö voitaisi jo ruveta hommiin. 

Asiasta hieman vielä vaikeamman teki se, että miehen veli sekä tämän kihlattu ovat menossa ensi kesänä naimisiin ja ovat kyllä tehneet hyvin selväksi, että vauvoja alkaa tulemaan heti sen jälkeen - tai ehkä jo aiemminkin mikäli eivät jaksa odottaa. No anoppi ja tämä kihlattu sitten siinä vitsailivat, että voidaan ottaa kisa että kummalla on lapsi sylissä nopeammin. Siinä vaiheessa meinasin romahtaa täysin, kun tämä kihlattu kertoi, että sitten kun heillä on lapsia niin he varmaan tämän anopin kanssa sekoavat täysin onnesta, kun taas minä katson siinä vieressä että mitä ihmeellistä tuossa vauvassa on. He kun ilmeisesti saivat minusta sellaisen kuvan ettei minua vauvat kiinnosta, kun en pahemmin kiinnittänyt huomiota tähän pikkuiseen vaikka syythän nyt ovat täysin päinvastaiset. 

Mutta ai että mun teki mieli tokaista siinä hetkessä, että kuulkaa on tässä nyt reilu vuosi yritetty. Mä olisin ihan mielenkiinnolla halunnut nähdä ne ilmeet, vaikka kyllä mä tiedän etteivät he pahalla tuollaisia puhu kun eivät tiedä asiasta. Silti se vaan tuntuu niiiin pahalta ja huomasin, että miehenikin huomasi että nyt tekee mulla tiukkaa kun vauvoista alettiin puhumaan ja hän ihanana yritti vaihtaa puheenaihetta. 

En tiedä miksi tämä koko lapsettomuus ottaa tällä hetkellä niin koville. Tuntuu, että aina kun vain mietinkin sitä niin kyyneleet tulee samantien mun silmään. No ehkä se positiivisuus sieltä jostain hiipii esiin taas jossain vaiheessa! Jotenkin on vaan niin vaikeaa kun tästä ei oikein pysty kenellekään puhumaan. Onneksi on tämä blogi ja te siellä <3.

Ja vielä tähän loppuun, niin sunnuntainahan siirryttiin uuteen yrityskiertoon eli tällä hetkellä se taitaa olla yk 15! Tämä ei yllättänyt millään tavalla vaikka ajattelinkin, että nyt jos koskaan sillä sen verran tuli makkarin puolella peuhailtua... 

Pahoittelut, että tästä tuli tällainen vollotuspostaus. On tässä elämässä oikeasti paljon hyvääkin ja yksi niistä asioista on se, että mulla on tänään viimeinen työvuoro tällä viikolla ja huomenna pääsen loppuviikoksi mökille ihanassa seurassa! 

AINIIN. Sain myös viime viikolla tietää, että mun määräaikainen soppari muutetaan vihdoin ja viimein vakinaiseksi 1.9 alkaen! Vuhuu! Ehkä ne palaset alkavat pikkuhiljaa loksahtelemaan kohdilleen :)

mitä teille kuuluu?