torstai 7. lokakuuta 2021

Terkut rakenneultrasta

Tänään oli vihdoin kauan odotettu rakenneultra. Tätä päivää on odotettu niin paljon, että välillä tuntui ettei aika kulu millään. Rakenneultra pelotti mua ihan todella paljon ja olin jotenkin varma, että saadaan siellä huonoja uutisia. Kaikki on mennyt niin hyvin tähän asti, niin miksi meidän hyvä onni jatkuisi? 

Onneksi meillä oli jo aika heti aamusta. Yö oli tosi levoton ja näin unta mm. että myöhästyttiin ultrasta ja seuraava aika meni tosi pitkälle. 

Kaikki oli kuitenkin juuri niinkuin pitääkin. Kätilön sanoin "täydellinen paketti". ❤ 

Oli todella piinaavaa edetä kehon osa kerrallaan, etenkin jos kätilö oli pidemmän hetken hiljaa. Varsinkin sydämen kohdalla pysähdyttiin tosi pitkäksi aikaa ja kätilö oli vain hiljaa. Kunnes hän sanoi, että täällä on kaikki hyvin ja hän yrittää vain hienosäädöllä katsoa, että kaikki on varmasti kunnossa. 

Vauva liikkui hyvin aktiivisesti ja heilutteli meille käsiään. 



Saatiin myös melko varma lupaus sukupuolesta ja näillä näkymin meille on tulossa pieni tyttö 💕 Mulla oli ihan tyttöolo ja intuitio piti paikkansa.

Eilen vaihtui viikko 21 eli saavutettiin samalla myös raskauden puoliväli. Puolivälin kunniaksi tunsin vauvan liikkeet ensimmäistä kertaa kättä vasten, kun toivotin hänelle joka aamuiseen tapaan hyvät huomenet. Tuo hetki oli aika liikuttava. 

En voi muuta sanoa kuin että olen vain ihan tositositosi onnellinen ja kiitollinen tällä hetkellä. ❤

tiistai 21. syyskuuta 2021

Kohti puoltaväliä

Heippa taas! Taas on monta kertaa ollut mielessä tulla tänne kirjoittelemaan, mutta jostain syystä se on jäänyt. Nyt ajattelin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni ja tulla tänne päivittelemään kuulumisia. Oli ihana huomata, että yksi olikin jo kysellyt kuulumisten perään ❤ Mulla on muuten suuria ongelmia kommentteihin vastaamisen kanssa ja jostain syystä se ei onnistu. En siis tahallani jätä vastaamatta! 

Mutta niitä kuulumisia. Raskaana ollaan edelleen - mikä tuntuu hyvin uskomattomalta vieläkin. Monesti yhtäkkiä havahdun, että meidän unelma on oikeasti toteutumassa. Jos vaan kaikki menee loppuun asti hyvin. Pelko ja huoli eivät vieläkään ole täysin poissa, vaikka eivät olekaan niin suuria ja kokoajan läsnä. 

Huomenna vaihtuu raskausviikko 19 ja parin viikon päästä olemme puolivälissä raskautta. 

Kävimme elokuussa nt-ultrassa ja jännitimme miehen kanssa tuota ihan älyttömästi. Molemmat oltiin varauduttu huonoihin uutisiin. Kaikki oli kuitenkin hyvin ja niinkuin pitääkin, riskiluvut olivat myös normaalit. Nt-ultran jälkeen uskalsin vähän jo huokaista ja suurin pelko väistyi. Uskallettiin kertoa raskaudesta avoimemmin ja kerroin esim. töissä esimiehelleni sekä muutamalle työkaverilleni.

Nyt kaikki lähimmät sukulaiset ja ystävät tietävät raskaudesta. Ja onhan se ollut ihan mielettömän liikuttavaa nähdä ihmisten reaktiot ja miten aidosti onnellisia meidän puolestamme ollaankaan. On ollut myös ihana päästä juttelemaan raskaudesta! 

Tulevat isovanhemmat ovat uudesta perheenjäsenestä hyvin innoissaan ja onnessaan. Ja olen niin onnellinen, että vihdoin saan myös tarjota heille tämän onnen. 

Mun oireet on edelleen olleet hyvin lievät ja oon kyllä päässyt hyvin helpolla tähän asti. Välillä unohdan olevani raskaana, sillä olo on niin normaali. Väsymys on ajoittain aikamoista, mutta en tiedä johtuuko sekään aina raskaudesta. 

Mun kaikki arvot on myös olleet hyvät kokoajan, paitsi viime viikolla neuvolalääkärin käynnillä mun virtsasta löytyi sokeria. Eli joudun aiemmin sokerirasitukseen, joka on mulla ensi viikolla. En stressaa asiaa enkä pelkää koetta. Tietenkin toivon ettei mulla todeta raskausdiabetesta, mutta sitten sen kanssa on vain elettävä mikäli näin käy.

Vatsa on tullut hieman jo esiin. Mulla on aikamoinen turvotus jatkuvasti enkä aina tiedä mikä on vauvavatsaa ja mikä turvotusta 😅 Liikkeitä en vielä tunne ja tiedostan, että siinäkin voi mennä vielä aikaa. 

Tässä kuva kolme viikkoa sitten (jolloin myös turvotti 😁). 

Niinkuin jo aiemmin sanoin, niin pahin pelko menetyksestä on jo väistynyt. Mutta kyllä se edelleen nostaa säännöllisesti päätään. Ja näihin hetkiin on ollut suurena pelastuksena doppler, jonka hankin joskus elokuussa. Mietin pitkään dopplerin hankkimista ja sitä, aiheuttaako se mulle vain lisähuolta, mutta toistaiseksi oon ollut vain tyytyväinen dopplerin ostoon. Oon käyttänyt sitä vain silloin, kun huoli oikeasti on suuri. Ja esimerkiksi ennen nt-ultraa kuuntelin sykkeet, jotta mun ei tarvinnut kaiken muun lisäksi jännittää vielä sitä, että sykkiikö vauvalla edes sydän.

Nyt viimeisen muutaman viikon aikana huoli ja pelko on taas ollut enemmän läsnä. Viimeisimmästä ultrasta on jo pitkä aika ja rakenneultraan on vielä reilu pari viikkoa. Aika ei ole ikinä mennyt näin hitaasti kuin mitä Nt-ultran ja rakenneultran välillä! Rakenneultra jännittää mua ihan kamalasti eikä tilannetta helpota se, että ajauduin vahingossa lukemaan keskustelua, jossa ihmiset kertoivat miten olivat saaneet todella huonoja ja lopullisia uutisia. Oon alkanut varautumaan siihen, että näin käy myös meille. 

Mun on vaan jotenkin niin vaikea uskoa, että meillä vihdoin menisi asiat hyvin. Elän niin päivä kerrallaan tämän raskauden kanssa ja olen joka päivästä kiitollinen. Edelleen tarkistan vessapaperin joka vessareissun jälkeen ja jokainen puhdas paperi tuntuu erävoitolta. Toivon, että tämäkin asia helpottaisi mikäli rakenneultrasta selvitään hyvien uutisten kera. 

Mutta tosiaan, olen joka päivä kiitollinen siitä, että ollaan päästy jo näinkin pitkälle ja välillä tän tiedostaminen saa mulle kyyneleet silmiin. Rakastan niin kovin paljon tätä pientä ihmettä jo nyt, että hänen menettämisen olisi jotain ihan maailman kamalinta. 

Mutta tällaista tällä kertaa. Voisi tosiaan yrittää tulla tänne useammin kirjoittelemaan, niin ei tarvitsisi tehdä tällaista kilometrin mittaista päivitystä. 

Voisin tulla seuraavan kerran kertomaan miten rakenneultrassa kävi. Ja tuolloin toivottavasti saadaan kuulla onko meille tulossa tyttö vai poika. Leikkimielisten testien mukaan meille olisi tulossa tyttö, mutta saa nähdä 😊 

Ja hei saa kysyä mikäli on jotain kysyttävää! Kommentteihin en toistaiseksi pysty vastaamaan, mutta vastailen kyllä sitten muuten! 

❤ M 

perjantai 30. heinäkuuta 2021

Kuulumisia

Moikka ja terkut kesälomalta! Viime postauksesta on vierähtänyt aikaa, joten ajattelin tulla päivittelemään kuulumisia. 😊 

Käytiin reilu pari viikkoa sitten varhaisultrassa. Käynti jännitti mua ihan älyttömästi ja taisin pari kyyneltäkin vierittää autossa ennen tapaamista. Ultrassa kuitenkin näkyi 1,3 cm tyyppi, joka muistutti katkarapua. Ja nähtiin myös se tärkein eli pieni mutta vahva syke. ❤ Itkuhan siinä tuli. Yhtäkkiä huoneessa alkoi myös kuulumaan sydämen lyönnit ja siitäkö ne kyynelkanavat vasta aukesikin. En pysty sanoinkuvailemaan miten onnellinen ja kiitollinen olin, olinhan haaveillut tuosta tilanteesta vuosia. 

Meillä oli myös jo ensimmäinen neuvolakäynti ennen varhaisultraa ja tuntuihan se vähän hassulta puhua raskauteen liittyvistä asioista, kun ei ollut vielä tietoa onko siellä vatsassa edes ketään vai onko kyseessä esimerkiksi tuulimuna. 

Olen selvinnyt hyvin lievillä oireilla. Aamuisin on ollut etovaa ja hyvin krapulaa muistuttavaa oloa, johon auttaa se että syön heti herätessä jotain. Etova olo iskee myös heti mikäli ruokailuväli venyy liian pitkäksi. Oksentanut en kuitenkaan ole. Ajoittain on myös ollut väsymystä. Tissit ovat myös olleet hieman arat, mutta siinäpä ne oireet. Mikään rasvainen ja tuhti ruoka ei maistu, välillä myös pelkkä lämmin ruoka tökkii. Alavatsa kipuilee, mutta johtuu kohdun kasvusta. 

Pelkkää onnea ja iloa tämä odotus ei ole kuitenkaan ollut vaan huoli ja menettämisen pelko on ollut hyvin vahvasti läsnä. Varhaisultrasta meni pari päivää, kun aloin taas pelkäämään ettei kaikki olekaan hyvin. Ja mun kohdalla ei puhuta mistään pienestä pelosta ja huolesta, jotka varmasti kaikki odottavat vanhemmat kohtaavat. Nään toistuvasti unia keskenmenosta enkä pysty iloitsemaan raskaudesta, koska olen ollut niin varma että se tulee menemään kesken. Mua harmittaa ettei tähän asiaan tartuttu neuvolassa, vaikka olin jo esitietolomakkeeseen laittanut toiveen, että pääsisin puhumaan asiasta ja nostin sen vielä käynnilläkin pari kertaa esille.

Huolta ei yhtään vähentynyt se, että tämän viikon alussa mun kaikki oireet hävisi ihan yhtäkkiä. Olin aivan satavarma, että raskaus on mennyt kesken, vaikka tiedostan että oireet saattavat tässä kohti jo helpottaa eikä oireiden jatkuminenkaan olisi tae siitä, että raskaus jatkuu normaalisti. 

Onneksi olin varannut varhaisultran jälkeen yhden ylimääräisen ultran juuri tällaista tilannetta varten. Se ultra oli eilen ja sitä ennen jännitti taas aivan kamalasti! Olin aivan varma ettei vatsassa ole enää mitään elävää. 

Onneksi olin kuitenkin väärässä, sillä ultrassa näkyi 2,9 cm eläväinen kaveri, jonka sydän sykki hirmuisesti. ❤ Nyt hän näytti jo ihan ihmiseltä katkaravun sijaan. 


Tällä hetkellä olo on rauhallinen. Noin kolmen viikon päästä onkin luvassa jo nt-ultra ja eiköhän sitä ennen tutut pelot taas nosta päätään. 

Tällä hetkellä meneillään rv 10+0 ja raskaudesta on takana jo 25%. Kohta myös ensimmäinen kolmannes on ohi ja kätilö muistutti eilen, että keskenmenon riski on tässä kohti enää alle prosentin luokkaa. En silti pidä tätä raskautta itsestäänselvyytenä vaan tiedostan, että mitä vaan voi tapahtua milloin vain. 

Mutta tällä hetkellä kaikki on hyvin ja olemme mieheni kanssa maailman onnellisimpia. Kaikkien vastoinkäymisten jälkeen me olemme vihdoin tässä ❤


keskiviikko 30. kesäkuuta 2021

Mikäli kaikki menee hyvin, niin meitä on helmikuussa kolme

Noniin täällä taas kuulumisia kertomassa. Testejä on tullut tehtyä viime postauksen jälkeen MONTA ja aina niissä on vain näkynyt entistä vahvempi viiva. Tämän viikon tiistaina tein digitestin, johon pamahti tuo maaginen "raskaana 3+". Kyllähän nuo testit ovat tuoneet paljonkin toivoa tämän epätietoisuuden keskelle. 

Vuotoa on nimittäin ollut lähes päivittäin. Edelleen puhutaan hyvin vähäisestä vuodosta, mutta se on kuitenkin säikäyttänyt joka kerta. Viimeksi eilen tuli mukana myös vähän verta, jonka jälkeen itkin miehelle ettei tästä mitään tule. Lisäksi vatsan erilaiset tuntemukset säikäyttävät myös.

Olin varannut tälle aamulle ultran tarkoituksena tarkistaa missä raskaus sijaitsee. Aamulla jännitti aivan sairaasti ja myös itketti. 

Pääsin vastaanotolle, jossa minut vastaanotti aivan ihana naislääkäri. Hän kyseli ensin hieman taustoista, jonka jälkeen siirryttiin ultraamaan. 

Melkein heti lääkäri käänsi monitorin minua kohti ja sanoi, että raskaus on juuri siellä missä pitääkin. Aloin samantien itkemään, sillä olin vain niin äärettömän helpottunut. Sykettä ei vielä näkynyt, koska kävin niin varhaisessa vaiheessa (vaikka lääkäri sanoi että ihan kuin jotain pientä näkyisi kun oikein tarkkaan katsoo). Myöskään tuulimunan mahdollisuutta ei voida vielä poissulkea. Ovulaatio on todennäköisesti tapahtunut oletettua myöhemmin.


Mutta ultrassa näkyi sikiöpussi ja raskauspussi sekä 3,2mm valopallo. ❤ 

Lääkäri suositteli uutta ultraa 1-1,5 viikon päästä ja aion todellakin mennä.

Olo on hyvin epätodellinen, mutta hyvin hyvin onnellinen. Eihän tätä koko asiaa edes vielä sisäistä ja kaikkea voi vielä tapahtua. Mutta yritän nyt rauhoittaa mieleni ja nauttia tästä hetkestä. ❤

Olisiko nyt vihdoin ja viimein meidän vuoro? 

maanantai 21. kesäkuuta 2021

 


Niinkuin huomaatte, testejä on tullut tehtyä. Tajusin vasta apteekkireissun jälkeen, että olisi tietenkin ollut fiksua testata kokoajan samalla testillä. Testeissä kun on eroja. 

Ylin testi tehty viime viikon tiistaina, seuraava torstaina. Kolmas testi on tehty perjantaina aamuvirtsasta ja neljännen testin tein eilen iltapäivästä. Alin on tehty tänä aamuna. 

Kyllähän nuo selkeät viivat tuovat helpotusta, mutta päällimmäisinä tunteina on silti ollut huoli ja pelko. Eilen vessassa käydessä tuli pyyhkiessä pieni määrä verta, joka säikäytti todella. Jokainen vessareissu on suuri jännitysnäytelmä ja piinapäivät ovat saaneet ihan uuden merkityksen.

Soitin torstaina terveysasemalle ja pyysin lähetettä verikokeeseen hcg:n mittaukseen. Sain puhelussa todella tylyä kohtelua ja nyt vain odotellaan, tekeekö lääkäri lähetteen vai ei. Mulle sanottiin, että kun on yksi kohdunulkoinen raskaus taustalla niin seuraavaa raskautta seurataan tarkemmin. Ja silti jouduin kunnolla taistelemaan yhdestä verikokeesta enkä edes tiedä saanko lähetettä. Pieni juttu heille, mutta suuri juttu mulle. Ultraan on turha mennä vielä tarkistamaan tilannetta. 

Mitään kummosempia oireita ei mulla ole. Tissit kipeytyivät viikonlopun aikana. Välillä musta kuitenkin arkuus lievenee ja tällöin huoli taas herää. Viime viikolla oli ajoittain etovaa oloa. Mahaa juilii välillä niin, että oon varma vuodon alkamisesta. 

Tulen todennäköisesti jatkamaan testailua aktiivisesti, kunnes saan jotain muuta konkreettista tietoa raskauden etenemisestä. 

Niin toivon, että nyt olisi meidän vuoro ❤ 

torstai 17. kesäkuuta 2021

Taas mennään

 Tein tiistaina raskaustestin, johon piirtyi hyvin haalea haamu. Tänään aamulla tein uuden testin ja viiva oli hieman vahvistunut. 



Tänään on dpo 13-14, en ole ihan varma ovulaation ajankohdasta. 

En osaa yhtään iloita tästä testituloksesta. Mulla ei ole juurikaan mitään oireita vaan päinvastoin tuntuu, että ne vähäisetkin ovat hävinneet. Rusehtavaa vähäistä vuotoa on tullut pari päivää, mutta sen määrä ei ole mitenkään selkeästi lisääntynyt. Ainoastaan huomaan, että mulla on ollut nyt lievää pahoinvointia parin päivän ajan. 

Pelko kemiallisesta sekä uudesta kohdunulkoisesta raskaudesta on todella iso tällä hetkellä. Tuo vuoto saa mut huolestumaan, koska sitä on ollut myös näissä molemmissa. 

Jätin juuri terveysasemalle soittopyynnön, jotta pääsisin mittaamaan hcg-arvon, sillä se antaa edes jotain viitteitä tilanteesta. Toivon, että he ottavat mun huolen tosissaan. 

Toivon maailman eniten, että kyytiläinen pysyisi matkassa mukana ja olisi vielä kiinnittynyt oikeaan paikkaan ❤❤


lauantai 8. toukokuuta 2021

Tyhjä syli

 Tyhjä syli 

Kysyvät usein tyhjästä sylistäni: 
Miksi minulla ei ole lapsia, 
olenko itsekäs,
tahdonko vain uran ja oman elämän? 

Voi, jos tietäisivät, ymmärtäisivät.
Ei lapsia vain tahdota ja oteta.
Ne ovat elämän lahja, lahjoista suurin 
ja arvokkain. 

Eikä se aina, läheskään aina, 
ole oma valinta, minun tahtoni. 
Että sylini on tyhjä. 

- Merja Kyllönen



Hyvää lapsettomien lauantaita ja voimia kaikille tähän viikonloppuun ❤